15. heinäkuuta 2018

USA | Jenkit Suomessa

Minulla on ollut varsin vauhdikas viikko. Maanantai ja tiistai kuluivat kaupungilla pyörimiseen ja siivoamiseen, keskiviikko vielä enemmän siivoamiseen ja loppuviikko amerikkalaisten vieraiden viihdyttämiseen. Perhe johon olen menossa tuli käymään, äiti, kaksi poikaa ja tyttö, kun ovat kiertelemässä Eurooppaa tällä hetkellä. He tulivat keskiviikkoillalla ja lähtevät huomenna aikaisin aamuyöstä. Kaikki neljä päivää ovat kuluneet tekemällä kaikkea kivaa ja oikeastaan tämä on ensimmäinen päivä kun ei ole ollut sen ihmeellisempää tekemistä. 

Torstaina aamiaisen jälkeen lähdimme Turkuun, josta jatkoimme matkaa saaristoon. Kävimme katsastamassa Kuusiston linnanrauniot, Paraisten kalkkilouhoksen johon satuimme juuri sopivasti räjäytysaikaan ja söimme erittäin hyvän piknik-lounaan Sattmarkissa. Lopuksi kävimme vielä kiertämässä jossain satamassa, rannalla ja torilla. Päivä oli mukava illalla oli niin väsynyt, että uni tuli nopeasti. Pakko vielä mainita tuosta kalkkilouhoksesta, että kuoppa on vaikuttava, mutta itse räjähdys oli onneton pieni savunpöllähdys, josta kerrottiin huudattamalla todella kovaäänistä ja läpitunkevaa varoitusmerkkiä edelliset neljä minuuttia. 

Linnan rauniot oli kiinnostavat paikka ja siellä voisi saada todella kivoja kuvia jos menisi ihan niitä varten.


Perjantaina suuntasimme aamiaisen jälkeen Mathildedaliin, Teijon kansallispuistoon patikoimaan. Kiersimme koko Matildanjärven ja pidimme pienen evästauon (Vicksbäkinlahden vai Teerisaaren?) laavulla syöden sipsejä ja suklaakeksejä. Jenkkipojat päättivät heittäytyä hurjiksi ja kävivät jopa uimassa Suomen kylmässä järvivedessä, joka oli todella lämmintä. Kun saavuimme Perniöön, haimme matkanvarrelta kebabit illalliseksi. Myöhemmin illalla, joskus kuuden jälkeen lähdimme Saloon kaupoille, koska tyttö joka oli täällä jo pari vuotta sitten, ihastui Cubuksen farkkuihin ja halusi niitä lisää. Itse tutustutin pojat Hesburgerin pirtelöihin, ja vaikka he nauroivat nimelle kovasti, kuitenkin pitivät pirtelöistä. 


Lauantaina koitti viikon kohokohta, nimittäin Turun flowpark. Olimme vastaavassa viime vuonna syyslomalla ja se oli niin kivaa, että päätimme varata kaikille liput yhdeksi päiväksi. Olimme paikalla puoli yksitoista ja pääsimme pian kiipeilemään. Ja voi kuinka hauskaa se taas olikaan! Niin vaikeaa, niin raskasta, mutta niin hauskaa! Kävimme kahden aikoihin syömässä Skanssin Rax-buffetissa, jonka jälkeen menimme vielä pariksi tunniksi takaisin kiipeilemään. Ylitin itseni ja suoritin yhden punaisen radan, eli vaikeusasteista toisiksi vaikeimman. Ja kauhistelin kun pojat hyppivät mustalla radalla, eli kaikista vaikeimmalla.

Vaijeriliuku on kaikista kivointa ja Turun flowparkista löytyi Slide maraton -niminen rata, jossa oli neljä vai viisi liukua.
Vaikeimmalla radalla mihin minä uskalsin oli narun varassa tehtävä tarzanhyppy verkkoon, josta piti sitten kiivetä ylös.
Meni muuten hetki, että uskalsin hypätä tyhjyyteen, alas noin kymmenestä metristä :D

Tänään ei olla tehty paljoa mitään. Nukuttiin kerrankin pitkään ja nautittiin aamusta, joka ei ollut niin hektinen kuin aikaisempina päivinä. Kahden aikoihin kävimme syömässä isovanhemmillani erittäin hyvän päivällisen ja sen jälkeen ei ollakaan tehty mitään. Tänään on ollut poikkeuksellisen kuuma päivä, aamukymmenestä asti on ollut noin kolmessakymmenessä celsiuksessa eikä tunnu millään laantuvan. Olen katsonut youtubesta Salo Horse Shown livevideoita, kun en ole päässyt kertaakaan paikan päälle. Suunnitelmana olisi käydä katsomassa Mathildedalin alpakoita, mutta en tiedä ehtiikö enää tänään illalla, heidän kuitenkin pitää lähteä jo aamuneljän jälkeen ajamaan kohti Helsinki-Vantaata. Ihanan rauhallinen päivä ollut!


Hei, 12 days left!!



xoxo


17. kesäkuuta 2018

USA | 40 days left

Huhheijaa miten nopeasti aika kuluu! Vastahan kännykän päivälaskurissa oli vielä 170 päivää jäljellä... 

Neljäkymmentä päivää ja tämä tyttö hyppää koneeseen ja matkustaa rapakon taakse. No, yhden Amsterdamin välilaskun kautta, mutta kuitenkin. Ja koska aikaa on enää niinkin vähän jäljellä, ajattelin että voisi olla hyvä nyt alkaa kirjoittelemaan näitä USA-postauksia, kuten lupasin. Eli selvennetäänpä nyt hieman tätä asiaa.

Menen Salt Lake Cityyn tutun perheen luo asumaan kahdeksi kuukaudeksi. Lähtö on 27.7. ja paluu 25.9. Suunnitelmana olisi ollut kokonaiset puoli vuotta Amerikassa ihan oikeassa koulussa, mutta teknisten ongelmien vuoksi menen vain kahdeksi kuukaudeksi lomalle ja hoidan lukion ensimmäisen jakson etätehtävinä sieltä käsin. Palaan onnekseni juuri sopivasti koeviikolle takaisin Suomeen. :D

Pappakoira Edu pääse edustamaan postauksen kuvissa. 

Eniten pelottaa lennot, tai oikeastaan välilaskut Amsterdamissa. Mitä jos en ehdikään seuraavalle lennolle? Mitä jos en pääse turvatarkastuksesta läpi? Mitä jos lentokentän virkailijat alkavat puhua minulle epäselvää englantia josta en saa selvää? Mitä jos, mitä jos. Ihan typeriä asioitahan nämä ovat jännittää, mutta luultavasti ihan normaalia silti, kun ensimmäistä kertaa matkustaa yksin ja vielä näinkin pitkän lennon. 

Amsterdamista Salt Lakeen kestää kauan, joten siinä ehtii jännittääkin sitten ihan mukavasti. Pahin lentopelko minulla iskee kun lennetään meren yllä, joten lento Atlantin yli ei välttämättä tule olemaan se mukavin. :D Mutta kunhan koneessa on hyvää ruokaa, ei ärsyttäviä kanssamatkustajia, ja hyviä leffoja, niin ehkä minä pärjään. Toki se ikkunapaikkakin olisi kiva että voisi nojata johonkin, mutta sen näkee sitten. Nukkua pitäisi hiukan muttei liikaa, kun sinne päästessä onkin jo myöhäinen iltapäivä. 

Aikaero voikin olla se kaikista vaikein juttu opiskeluiden kannalta, koska jos opettajalta kysyy iltapäivällä tehtäviä Wilma-viestillä, saa vastauksen luultavasti seuraavana aamuna. Ja tietysti snäppi-streakit, voi ei jos ne katkeaa! ;) 


En ole suunnitellut vielä pakkaamista, mutta tiedän että sieltä kotiin tullessa se 23 sallittua kiloa on ongelma. Jos lähtee kahdeksi kuukaudeksi pois, todellakin tulee otettua vähän enemmän vaatteita mukaan, kuin kahden viikon lomamatkalle. Ja niitä vaatteita tulee varmasti ostettuakin jonkin verran. Ja tulijaiset. Ja koulutavarat. Ja kaikki muukin tavara mitä ostan. Ja mikä parasta, ostan luultavasti mekon vanhojen tansseihin sieltä, niin mitenkäs se sitten kuljetetaan Suomeen? Rullataan matkalaukkuun ja annetaan rypistyä?

Utahin pääkaupunki Salt Lake City on kuma paikka ja minä olen menossa sinne kahdeksi kuumimmaksi kuukaudeksi, joten ainakaan ei tarvitse tuhlata matkalaukkutilaa kantamalla pitkiä vaatekerrastoja! Accuweatherin mukaan lämpötilat tulevat olemaan keskimäärin yli kolmeakymmentä. Eipä siinä, minähän pidän Thaimaankin kuumasta ilmastosta, mutta siellä onkin todella kosteaa. Thaimaan Hua Hinissa ollessamme ilmankosteus on noin ollut 70-80%, Salt Lakessa netin mukaan tällä hetkellä 34%. Se tuo pikkuisen eroa tuohon kuumuuteen. 

Mutta joo, enää neljäkymmentä päivää. Näitä postauksia alkaaki varmaan tipahdella sitä mukaa kun etenen pakkausprojektissa ja muissa tutustumisjutuissa. Ja tietysti ennen matkaa tehtävissä koulujutuissa, hyi kamala. 




xoxo