18. marraskuuta 2017

Lähestyvän koeviikon kooma

Postauksen kuvat ovat kovin synkkiä ja huonolaatuisia, koska pimeys yllätti...
Pahoittelut jälleen syntyneestä postaustauosta, koulu vain tuntuu vievän kaiken ajan ja energian. Seraavana keskiviikkona alkaa koeviikko ja siihen mennessä pitäisi tehdä vielä kolme esseetä ja aika paljon tehtäviä. Alkaa pieni jännitys pukata päälle, että saako kaiken hoidettua vai ei. Ja varsinkin kun yritän kirjoittaa terveystiedon esseetä ja eksyn blogiin kirjoittamaan postausta... 

Postailu saattaa olla melko taukoilevaa tässä lähiaikoina, vaikka minulla onkin monen monta hyvää postausta takataskussa odottelemassa. Joulukalenteriakin olen suunnitellut, ja aivan erilaista kuin yleensä. Saa nähdä saa nähdä.


Tilasin itselleni Nellystä uuden takin, joka osoittautui täysin nappiostokseksi! Ihanan lämmin villatakki, jossa on hieman tuulta pitävä vuori, niin iso huppu että sinne mahtuisi koko perheeni ja kaksi koiraa, ja tyylikäs muotoilu. Lisäksi hypin onnesta kun huomasin, että siinä oli vetoketju eikä pelkkiä nappeja. 

Tämä onkin ensimmäinen pitkä takki joka ei näytä kiinni ollessaan putkimaiselta makkaralta, vaan ihan kivalta. Ainoa miinus on kauluksessa, joka saisi mielestäni nousta kurkun kohdalta ihan leukaan asti. Huppu on valtava, eikä kovin tyylikäs kun se on päässä, mutta sinne ainakin voi sukeltaa turvaan, jos alkaa yllättäen sataa. Hieman kauhistuttaa kyllä mennä tämän kanssa sadekelillä ulos, koska en tiedä kuinka kauan se pysyy hyvänä kastumisen jälkeen. Tai alkaako se haista märälle villalle...  




xoxo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti